lauantai 23. toukokuuta 2015

Lihapata

Mulla on nyt joku sellainen kausi meneillään, että koitan välttää mahdollisimman paljon hiilihydraatteja ja kasvisruoka on alkanut maistumaan enemmän kuin hyvin. Meillä on siis aika paljon kasvispainotteisia ruokia, tämä lihapata on yksi lemppareista.

Lihapata:

1,5 kg maustamatonta porsaan ulkofileetä
4-5 porkkanaa
1-2 paprikaa
2 keskikokoista perunaa
Kesäkurpitsaa oman maun mukaan
varsiselleriä oman maun mukaan
Soijaa
Euroshopperin barbeque –maustetta (löytyy kaupasta k-menu grillimausteena nykyään)

Aloitin lihapadan valmistuksen edellisenä iltana. Poistin lihasta ylimääräiset kalvot ja ”riekaleet”, sekä pilkoin lihan pienemmiksi paloiksi.

Laitoin lihan marinoitumaan kulhoon, jonka pohjalle olin kaatanut soijaa ja sekoittanut sekaan barbeque –maustetta. Näitä laitan aina arvion mukaan jonkun määrän, mikä tuntuu sopivalta. Lopuksi sekoitan lihan hyvin marinadin kanssa sekaisin ja annan sen tekeytyä jääkaapissa n. 12-18 tuntia.


Seuraavana päivänä aloitan ruoan tekemisen pilkkomalla kasvikset ja juurekset. Mä laitoin paljon tänne varsiselleriä, koska se poistaa hyvin nestettä kehosta. Ja koska suorastaan rakastan porkkanaa ja paprikaa, niin niitäkin löytyy paljon :) Käytin tähän paprikamixin jokaisesta väristä puolikkaan, toiset puolikkaat jäi seuraavan päivän ruokaan. Kesäkurpistaa laitoin samasta syystä vain puolikkaan. Kesäkurpitsa on kuorittu ennen pilkkomista.


Kun pilkotut kasvikset ja juurekset on laitettu pataan, niin ripottelen päälle suolaa oman maun mukaan, sekä lisään marinoidut lihat ja sekoitan kaikki hyvin sekaisin. Jos marinointikulhon pohjalle on jäänyt marinadin lientä, niin kaadan ne kaikki padan sekaan antamaan makua.


Annan aluksi ruoan olla uunissa 150 asteessa n. tunnin, jonka jälkeen otan padan uunista ja hämmentelen sitä pikkuisen sekaisin. Tässä vaiheessa nostan uunin lämpötilan 175 asteeseen ja annan padan muhia uunissa vielä n. 2 tuntia.

Tämä Tupperwaren UltraPlus -sarjan pata on hyvä tämän ruoan tekemiseen. Pataan tulee sopivasti nestettä ja ruoasta tulee ihanan "mehevää".

Tässä vielä kuva valmiista ruoasta:


Jopa mieheni, joka ei yleensä paljon syö kasviksia, tykkää tästä ruoasta tosi paljon :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti