Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Silja Serenade 16.05.-18.05.2017

Lopputalvesta alkoi tulla sellainen fiilis, että olisi taas päästävä hetkeksi pois näistä tutuista arjen ympyröistä. Mihis sitä muualle lähtisi hakemaan rentoutusta, kuin Ruotsin laivalle ja vieläpä valko-siniselle sellaiselle :) Club One -pisteitäkin sattui olemaan sopivasti kertynyt iso kasa, joten oli aika käyttää niitä ennen pisteiden vanhentumista.

Haaveena oli matkustaa kauniissa aurinkoisessa toukokuun säässä, ja nauttia Ruotsin saaristosta Commodore Balcony hytin parvekkeelta. Toisin kävi, sillä kaikki Commodore Balconyt oli mennyt. Pakko oli siis tyytyä pelkkään Commodoreen ilman parveketta. Hmph, pieni karvas pettymys meinasi nostella päätään.

Lähtöaamuna katselin vielä Tallink Siljan nettisivuilta, että kuinka paljon on mitäkin hyttejä vapaana ja siitä aina voi yrittää päätellä, että kuinka täynnä laiva on. Huomasin sitten siinä samalla, että Commodore Balconyja onkin vielä vapaana. Otin chatin kautta yhteyttä Tallink Siljan asiakaspalveluun ja kysyin mahdollisuudesta vaihtaa hyttiluokkaa, koska euromääräisesti kummatkin hytit olivat samanarvoisia. Vaihto ei kuitenkaan onnistunut, koska kaikki pisteille tarkoitetut hytit olivat jo varattuja.



 Terminaaliin mentiin taas hyvissä ajoissa, että ehti saada istumapaikan, kun odottelee laivaanpääsyä. Mulla oli taas laukkuja mukana vaikka muille jakaa. Vetolaukku on Eastpak:n malli, ostin sen Tallinan päiväristeilyltä viime vuoden lopulla, kun se oli Club One -kortilla hyvässä alennuksessa. Muisto viimeiseltä matkalta, jonka toistaiseksi olin Baltic Queenin kyydissä. Olkalaukku on Zaran mallistoa vuodelta nakkisota. No ei vaan, on se ainankin pari-kolme vuotta vanha.


Oli hieno tunne päästä kävelemään laivaan sisään putkea pitkin ja nähdä tämä kaunotar :)












Ja jos joku, niin tämä oli vielä parempi tunne... Saatiin hytiksi Keula-Commo!!! Ihan huikeaa!! 

Kävin heti tuohon ikkunan alle (ikkunapaikka) makoilemaan ja katselemaan maisemia. Siintä olisi ollut kiva katsella laivanlähtöä satamasta, mutta oltiin varattu buffetista ensimmäinen kattaus, joten oli lähdettävä hyvissä ajoissa kohti alakertaa. Tuossa vaiheessa olikin jo vähän nälkä, koska en ollut aamulla syönyt kotona juuri mitään.


Buffettiin menijöitä oli melkoinen määrä ja suurin osa aasialaisia. Saatiin hyvät istumapaikat, mutta mua ahdisti koko ruokailu niin paljon, ettei tuolla kauaa viihtynyt. Suurin syy aasialaiset, jotka kiilailivat ruokajonoissa, kävelivät päin yms. Buffetin ruokatarjontakin oli aikamoinen pettymys, melkein oli kaikki samat ruokalajit, kuin tammikuussa 2016. Tässä kattauksessa maha täyttyi lastenpöydän pikkunakeista, ranskalaisista, limsasta, blineistä ja pehmiksestä. Tässä kohtaa jotenkin alkoi itää ajatus päässä, että kannattaakohan jatkossa maksaa buffetista ollenkaan, vai käydä jossain laivan ravintolassa syömässä.


Ruokailun jälkeen oli kiva siirtyä katselemaan tax freen valikoimia. Oli pakko taas täydennellä hytin jääkaapin juomavarastoa, vaikka se tultaisiinkin seuraavana aamuna täyttämään Ruotsin päässä Commodore Loungen emännän toimesta.
Tax freen jälkeen oli aika taas siirtyä hetkeksi hyttiin ihmettelemään maailman menoa.


Mietittiin kiihkeästi seuraavaa aamua, että käydäänkö syömässä Bon Vivantin erikoisaamiainen, mennäänkö buffetin puolelle aamupalalle vai tilataanko aamiainen hyttiin. Viime reissulla erikoisaamiainen oli pieni pettymys ja buffetissa ei halua joutua aasialaisten tönimäksi, joten ainut vaihtoehto oli tilata aamupala hyttiin :) Mentiin sitten Commodore Loungeen tilaamaan kummallekin aamulle aamupalat hyttiin ja syötiin samalla iltapalaa. Olipa siellä taas kerran hyvät tarjoilut ja ihanan ystävällinen palvelu. Oon ihan hulluna noihin Commodore Loungen Smoothie -juomiin! 



Loungesta oli hyvä siirtyä Promenadelle ja tehdä pieniä ostoksia. Mun lemppari on ehdottomasti Gifts -myymälä. Sieltä löytyy aina jotain kivaa ostettavaa.

Ostoskierroksen jälkeen oli kiva pelailla hytissä ikkunapaikalla yatzya ja ihailla samalla maisemia.


Seuraavaan aamuun olikin kiva herätä, kun aamiainen saapui hyttiin. Nam! Kuumaksi juomaksi sai valita kahvin, kaakaon tai teen. Mun valinta oli kaakao, matkakaverin kahvi. Leipäkorissa oli 2 kpl vaaleita sämpylöitä, 2 kpl tummaa leipää, näkkileipää, hapankorppua, croisantteja ja muffinsseja. Leikkelelautasella oli erilaisia kinkkuja, kalkkunaa, meetwurstia, erilaisia juustoja, paprikaa, salaattia, tuore- ja suolakurkkua ja jotain yrttejä. Mehupullojen takana on hedelmäpurkit. Croisanttien väliin oli appelsiinimarmeladia. Kananmuniakin taisi olla 2 kpl. Kyllä näistä sai masun täyteen!

Aamiaisen jälkeen oli kiva pukea rauhassa, kun ei ollut kiire minnekkään. Maihin ei jaksanut lähteä, joten aika meni ikkunapaikalla sateista Ruotsia katsellessa ja yatzya pelaillen. Tuossa kohtaa oli onni, että sitä parvekehyttiä ei saanutkaan. Olisi mennyt ihan hukkaan ilmojen puolesta.




Heti, kun Lounge aukesi, niin oli päästävä välipalalle. Nautin tästä alimmaisen kuvan kohdasta joka kerta ihan älyttömästi Loungeen mentäessä, Niin kaunista.


Samaisesta kohdasta otettu kaunis maisemakuva, kun aurinko paistaa ja säteet osuu mereen.


Loungesta lähdettiin taas kiertelemään laivaa siksi ajaksi, että päästiin lunastamaan buffetista istumapaikat. 


Tällä kertaa jopa muistin kuvata buffetin saarekkeita (ennen buffetin alkamista, sen takia saarekkeet tyhjiä), Etualalla dresses -saareke, eli jälkiruokapöytä. Tässä kattauksessa tuli syötyä vähän paremmin, kuin edellisessä. Pulled pork oli tämän päivän the juttu. Pehmis ei enää maistunut, kun edellisenä päivänä tuli syötyä sitä vissiin vuoden edestä 

Buffetin kattaus oli nyt se myöhäisempi, joten mentiin myymälän kautta hyttiin. Meillä kävi hytissä kiva vieras ja juteltiin siinä tovi. Vieraan lähdön jälkeen katsottiin käynti Maarianhaminan satamassa ja pitkän aikaan vielä maisemia, kun laiva lipui satamasta pois. Koitin siinä vielä pakkailla tavaroita niin, että aamuksi ei jäisi mitään tehtävää. Uni tulikin sen jälkeen hyvin.

Aamulla saatiin taas aamiainen hyttiin, joka oli ihan samanlainen, kuin edellisenäkin aamuna. Aamu oli tosi sumuinen, laivojen sumutorvet vaan soivat. Olipahan ainakin aamiaismusiikkia :) Syötiin kaikessa rauhassa, kun ikkunastakaan ei voinut seurata laivan saapumista Helsinkiin. Syömisen jälkeen kerättiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin promenadelle odottelemaan, että laivasta pääsee ulos.

Oli haikea olo kävellä laivasta pois, mutta terminaalissa oli kuitenkin kiva nähdä oma rakas, joten pieni koti-ikävä taisi kuitenkin olla 

Reissu oli kokonaisuudessaan ihan mahtava, sen voimalla jaksoi taas pitkän aikaa arkea. Nyt taas mieli halajaa johonkin, ehkä seuraavaksi pitäisi testailla Megastarin ostosristeily.

Kiitos Silja Serenaden miehistölle tästä matkasta! Toivottavasti nähdään pian taas uudelleen.

torstai 12. tammikuuta 2017

Jouluristeily Silja Europalla 24.12.-26.12.2016

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin erilaisesta joulusta, niin päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja viettää Joulun laivalla. Sain vielä puhuttua äitin mukaan matkaseuralaiseksi.

Olipa vaikea päättää, että lähteekö Ruotsiin vai Tallinnaan. Kummassakin vaihtoehdossa oli jo parhaat hytit myyty loppuun, eli sviitit. Koska oli kova halu päästä näkemään Silja Europan uudistukset, niin valinta oli Tallinna. 

Varattiin matka jo hyvissä ajoissa lokakuussa,  joten hyttivalinta tuli tehtyä ihan sokkona, kun silloin ei vielä tiennyt minkälaiset uudistukset oli luvassa. Kesäisellä Tallinnan päivämatkalla DeLuxe -hytti palveli meitä kuitenkin hyvin, joten päädyttiin samaan vaihtoehtoon :)

 

Satamassa oltiin taas hyvissä ajoissa, n. klo 13.30. Odotustilaan pääsi kuitenkin istumaan vasta 14.00 ja laivaannousu alkoi 15.15. Olipahan odottavan aika taas kerran pitkä.. kulutin aikaa vastaanottaessa tuliaistoivomuksia ja joulutervehdyksiä lähetellen.

 

Kun vihdoin viimein koitti se hetki, että päästiin hyttiin sisään, niin olin onnesta sekaisin! Hytti oli vaan niin upea, pikkuisen erilainen, kun edellisellä kerralla.

Jätettiin tavarat hyttiin ja hyökättiin yksi kerros ylemmäs, Hera Salongidia kohti ja kauneushoitoja varaamaan. Äiti sai yhden hoidon heti ja minä päätin lähteä sillä aikaa kiertelemään myymälöitä.

 

Olin tarjouskuvastosta jo pitkään kuolannut noita tonttuja ja nähnyt ne jo sieluni silmin hytissä tuomassa joulutunnelmaa. Menin hyvään aikaan myymälään, nää kaksi oli enää jäljellä ja vielä -30% alennuksessa. Joulukuusi on äidin tekemä.

 

Kävin myös ostamassa tämän ihanan Escadan kausituoksun, Fiesta Cariocan. Valehtelematta paras tuoksu, mitä olen koskaan omistanut. Tätä täytyy saada pian lisää!

Äiti halusi, että mennään yhdessä kiertelemään myymälöitä illemmalla, joten jätin ostelut siihen ja läksin hetkeksi hyttiin huilimaan. Siinä vaiheessa alkoi vähän laiva keinumaan ja koska mulla on ollut vähän taipumusta matkapahoinvointiin, niin päätin soittaa miehelle ja sitä kautta siirtää ajatukset muualle, kun siihen keinuntaan. Puhelun jälkeen lähdin kauneushoitolaan, jossa äiti naureskellen mietti, että liikunko hytistä enää mihinkään :D


Hoitolasta mentiin suoraan syömään, meillä oli buffet varattuna klo 19.00. Ajatuksena joulubuffet oli hyvä, mutta näin jälkeenpäin voin todeta, että olisi pitänyt mennä vaan johonkin ravintolaan syömään. Kattaus oli myyty loppuun ja ihmiset jonotteli jo hyvissä ajoissa saliin pääsyä. Siinä jonotellessa tönittiin toisia, saatiin riitoja aikaiseksi jms. Naurettavaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä! Käyttäydyttiin niin, kuin joku olisi vahingossa jäänyt ilman pöytää tai ruokaa. Niin, ja risteilyn keski-ikähän oli jotain 50-60v, joka tekee hommasta entistä naurettavampaa...

 

Kun tuosta ruokailusta oli selvitty hengissä pois, niin lähdettiin myymälöitä kohti. Kello oli tässä kohtaa n. 20.15. Olipa sitten kiva yllätys, kun myymälät olikin jo kiinni! En ois halunnutkaan hyttiin juotavaa. Pakko oli sitten käydä ostamassa Fast Lanesta kalliit limsatölkit.

Loppuilta menikin hytissä tv:tä tuijotellen ja käytiin suht ajoissa nukkumaan.

 

Herättiin sitten aamulla aikaisin ja valmistauduttiin lähtemään erikoisaamiaiselle. Oli kamala nälkäkin jo. Niin kova, että ei ehtinyt edes ottaa kuvia. Aamiainen oli muuten hyvä, mutta olisin kaivannut sinne jotain jouluista, esim. riisipuuroa. 

 

Aamiaisen jälkeen olikin taas aika siirtyä kauneushoitolaan. Kävin eka kampaajalla, sitten käsi- ja jalkahoidossa. Kynsiin tuli taas ihana geelilakkaus, samoin varpaisiin.

Hoitolassa vierähti sen verran aikaa, että alkoi taas olla vähän nälkä. Käytiin kahvilassa pikavälipalalla ja sen jälkeen kierreltiin vähän myymälöissä, kun ne nyt kerran oli auki. Laivalla oli ihanan rauhallista, kun suurin osa ihmisistä oli maissa tai hyteissä.

Vietiin ostokset hyttiin ja sitten oli taas aika siirtyä kauneushoitolaan. Tällä kertaa menin kasvohoitoon & ripsien ja kulmien muotoiluun ja värjäykseen.

 

Kauneushoitolan jälkeen käytiin taas buffetissa syömässä. Täytyy sanoa, että vaikka tuo joulubuffet oli pettymys, niin ruoka oli hyvää! Pettymys sen takia, että jouluinen tunnelma puuttui täysin. Olisin toivonut jouluista musiikia edes taustalle soimaan.

Pettymys oli myös se, että buffetin henkilökunnalta sai huonoa palvelua. Huomattiin yhdessä buffetin lasissa likatahra - valitettavasti vasta sen jälkeen, kun lasista oli jo juotu. Tuloksena vatsatautimaiset oireet ja henkilökunta nostelee vaan käsiään, että se on voi voi, kun ei koneet pese kaikkea niin tarkkaan... pitäisi kuulemma tarkastaa lasi itse ennen kuin sen ottaa käyttöön. Kyllähän ihminen luottaa automaattisesti siihen, että saa puhtaat ruokailuvälineet ja lasit.

Loppuilta menikin sitten ihan pipareiksi noiden vatsatautioireiden takia :( hytissä kökötettiin taas kerran... surkuhupaisaa, koska olisi ollut kiva mennä käyttämään drinkkiliput, kun kerrankin sai siitä etuudesta nauttia.

 

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen käytiin ostamassa vielä vikoja tuliaisia ja sen jälkeen mentiin hyttiin pakkailemaan tavaroita. Pakkailun lomassa tuli mieleen, että on viimeiset hetket ostaa kerää & säästä kampanjasta jotain ja pitkään pähkäiltiin löytyykö siitä ostettavaa. Päädyttiin muumihuopiin, mutta koska niitä ei ollut enää laivalla yhtään, niin se tarkoitti pikapyrähdystä terminaaliin. Sieltä onneksi saatiin huovat :)

 
 

Pakkailun aikana mietittiin, että mitä syödään maissa. Käydäänkö kotimatkalla pizzalla, tehdäänkö kotona ruokaa vai mitä. Äiti ehti jo laittaa sen miehen kauppaan ostaa meille kasvisrisottoon tarvikkeet, mutta näitä pohtiessa tulikin törkeän kova nälkä, joten ennen maihin saapumista oli kuitenkin pakko käydä vielä syömässä Grill Housessa Striploin ja juustolautanen jälkkäriksi. Täydellinen lopetus risteilylle!! Oli muuten taas kerran niin herkullinen annos, että meinasi viedä kielen mennessään.

 

Pakko tässä lopussa vielä hehkuttaa tätä Marc O'Polo Annette -laukkua, jonka ostin ihan ensimmäiseltä Silja Europa -risteilyltäni. Kiva muisto niiltä ajoilta ja oli juuri sopivan kokoinen veska tuolla laivalla.

Kokonaisuutena matka oli ihan kiva, mutta monia miinuksiakin oli. Jos joskus vielä lähden uudelleen jouluristeilylle, valitsen kyllä Ruotsin... Tuntui vähän et tää oli enemmänkin sellainen juoppojen jouluristeily :( tai ehkä ne odotukset oli vaan liian korkealla.

Meillä alkoi muutto just ennen joulua, joten siihen muuttorumbaan risteily toi ihanan hengähdystauon ja sai vähän edes rentoutua noiden kauneushoitojen merkeissä :) ja vaikka tähän postaukseen onkin liittynyt negatiivisia asioita, niin haluan hehkuttaa kauneushoitolan työntekijää Elikaa. Ihana ihminen! <3 ja toinen positiivinen asia oli se, että yksikään vessa ei ollut ongelmallinen matkan aikana, vaikka juuri ennen joulua uutisoitiin mun kauhuksi noista ongelmista.

Kiitos Sija Europan miehistölle matkasta, toivottavasti tavataan taas pian! :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Baltic Queen 17.09.-18.09.2016


Kun Silja Europa lopetti päiväristeilyjen teon ja lähti telakalle, niin mulle iski pelko reittien uudelleenjärjestelyistä ja oli pakko varata reissu Baltic Queenille, jossa en ollut vielä aikaisemmin käynyt. Pitkään olin unelmoinut risteilystä Executive Suitessa, jossa on ihanan iso parveke. Pitkään on ollut haaveissa myös päästä Club One:ssa Gold -tasolle.

Jossain vaiheessa sähköpostiin sitten tulla tupsahti mainos, että syyskuussa saa 1,5 kertaiset pisteet matkoista ja ostoksista. Mielessä oli myös se, miten äitini on jo jonkun aikaa "valittanut" sitä, että kaipaa hetkeksi pois kotiympyröistä. Siitä se ajatus sitten lähti! Puhuin äidin ympäri ja varattiin matka samantien. Äiti oli vähän vastahakoinen tuosta Executive Suitesta, koska se oli kuitenkin aika hintava (590 euroa, norm. 355 euroa Club One:n alennuksella).

Matkan varaamisesta ei mennyt montaa päivää, kun julkistettiin tieto, että Baltic Queen siirtyy linjalle Tallinna-Tukholma ja Silja Europa palaa tekemään 22h risteilyjä Tallinnaan. Oli siis onni taas kerran matkassa ja vaisto toimi. Silja Europa palaa vasta 13.12.2016, mutta en tiedä olisiko siihen mennessä ehtinyt testailla Baltic Queenia, jos ei olisi nyt tehnyt tätä risteilyä.

Yleensä odotan matkoja kuin kuuta nousevaa ja jännitän matkaa jo etukäteen. Nyt ei hassua kyllä ollut oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Oli vähän sellainen olo, kuin ei olisi mihinkään edes lähdössä. Mun mies alkoikin edellisenä iltana jo kyselemään, että oletko sä edes lähdössä mihinkään,  eikö kannattaisi alkaa jo pakkailemaan ja toi matkalaukun mun nenän eteen. Mutta kuten aina, niin jätin pakkaamisen viime tinkaan...

Silloin lauantaina heräsin aamulla jo hyvissä ajoin ja koko ajan oli tunne, että kello ei mene ollenkaan eteenpäin. Halusin lähteä jo hyvissä ajoin satamaan, kuten aina. Äiti aina ihmettelee miksi... Nytkin oli hyvä, että oltiin siellä ajoissa, niin sai tehdä lähtöselvityksen rauhassa ja selvitellä miten pitää toimia, että Suite -asiakkaana pääsee ennen muita laivaan.


Kun nämä asiat oli saatu hoidettua, niin oli aika siirtyä Cafe Laivalaituriin. Tuossa vaiheessa odotusaikaa oli muistaakseni n. 1h 30min. siihen, että päästään odottelemaan laivaanpääsyä. Huh, mikä aika! Mutta se meni yllättävänkin nopeasti selaillessa risteilyohjelmaa ja miettiessä että ostaako mitään Kerää & Säästä kampanjasta. Hyvään aikaan mentiin tuohon kahvilaankin. Jos olisi tullut vähän myöhemmin, niin tuskin olisi enää helpolla löytynyt istumapaikkaa.

Laivaan päästyä mentiin ensimmäisenä Info -tiskille varailemaan aikaa Hera Salongid:in. Tässä kohtaa oli ainakin hyvä etuus, että laivaan pääsi muita aikaisemmin, löytyi ainakin vielä hyvin hoitolaan aikoja. Oltiin suunniteltu etukäteen, että molemmat otetaan hoitoja, mutta loppujen lopuksi päätinkin käyttää rahani muualle. Palvelu tässä kohtaa oli vähän heikohkoa. Kun mentiin siihen Info -tiskille, niin henkilökunta juoruili siinä keskenään, eikä palvelua herunut. Kun sitten yritti siihen väliin huudella "anteeksi saisiko palvelua", niin tiuskaistiin vaan, että meillä on asia kesken. Joo-o, näin se asiakaspalvelu toimii....

Sitten vaan kohti hyttiä, ihanaa hyttiä, Jännitys alkoi jo hiipimään takaraivoon..









Tuo hytin värimaailma sai jo haukkomaan henkeä. Niin ihanan seesteinen ja rauhallinen.

Oltiin hytissä niin kauan, että katsottiin laivan lähteminen parvekkeelta ja istuttiin siellä niin kauan, kunnes kylmyys voitti.



Hei hei Helsinki!



Tässä kohtaa alkoi vähän olemaan nälkä, joten suunnaksi Grill House, Mä tilasin suosikkiannokseni Striploin:n ja jälkiruoaksi Juustolautasen. Nam! Aiemmin kesällä Silja Europalla syöty Striploin oli vähän maukkaampi, mutta kyllä tälläkin sai mahansa täyteen.

Täytynee sanoa, että Grill House:ssa oli niin ystävällistä palvelua, että se vähän lievensi info -tiskin aiheuttamaa mielipahaa.

Olikin sitten kiva lähteä ihan ähkyssä kiertelemään myymälöitä. Oltiin sovittu, että kierrellään ja katsellaan vaan valikoimaa ja isommat ostokset tehdään vasta seuraavana päivänä sillä aikaa, kun suurin osa matkustajista on maissa. Tallinna on jo niin nähty, että koettiin, että maissa ei ole mitään ihmeellistä, mieluummin shoppailee rauhassa laivalla.

Kiertelyn jälkeen sitten mentiinkin jo hyttiin takaisin ja pelailtiin muutama tunti, kunnes tuli sellainen olo, että voisi alkaa nukkumaan. Mä en kuitenkaan saanut unta, kun sänky oli ihan liian kova mun kropalle. Tuntui, että hyvää asentoa ei saanut millään :( Katsoin kelloa viimeisen kerran 04.45 ja nukahdin joskus sen jälkeen, kun siirryin sohvalle.

Seuraavana aamuna kello oli soimassa 07.30. Pikkuisen olisi vielä nukuttanut, mutta nälkä vei voiton ja oli saatava jo aamiaista.


Grill House:n erikoisaamiaisen antia. Eipä paljoa löytynyt mulle syötävää, mutta saihan sitä tuostakin mahan täyteen. Seurana oli vielä lasillinen maailman ihaninta omenamehua. Ihan kiva, että tuollainen aamiainen kuuluu hytin hintaan, mutta en tiedä maksaisinko itse tästä. Tai ruoan puolesta en, mutta ehkä sen puolesta, että tuolla ei paljon tungosta ole verrattuna buffetin aamiaiseen.

Lähdetiin aamupalalta suoraan myymälöihin, jotka aukesivat klo 09.00. 

Ekana Cosmetic Boutique. Oijoi, tätä olin odottanut... Mutta myymälä olikin melkoinen pettymys ja ostokset jäi aika vähäisiksi. Löysin sentäs Salvador Dalin tuoksun, joka oli hyvässä tarjouksessa (ei näkynyt tarjouskuvastossa!), Victoria´s Secretin body mistin sekä Rich -sarjan shampoon ja hoitoaineen. Tuo sarja kun tuntuu olevan ainut, joka pitää nää kutrit jonkunlaisessa kuosissa. Pettymystä aiheutti sitten se, että myymälässä ei ollut tarjolla niitä tuotteita, joita kuvastoissa oli. Tavallaan ei mikään ihme, koska eipä tuo myymälä mikään kovin iso ollut. Jospa sitten ruotsin risteilyllä seuraavalla kerralla parempi tuuri,

Fashion Street oli kanssa aikamoinen pettymys, tosi vähän Guessin tuotteita, tai jos löytyi joku kiva, niin se oli sitten väärän värinen. Jos jotain hyvää, niin täältä sai todella ystävällistä palvelua.

Saatiin kuitenkin sen verran ostoksia tehtyä, että päästiin Club One:ssa kultatasolle. Jee!! :)

Kun vietiin ostokset hyttiin, niin mä jäin samalla matkalla sinne pelailemaan ja äiti suuntasi hoitoihin. Siinä kohdin aloin miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa joku hoito, esim. selkähieronta joka olisi tullut todella tarpeeseen. Kun äiti tuli takaisin hyttiin ja kertoi minkälainen "hoitola" oli, niin totesin vaan, että hyvä kun en ottanut mitään. Hoitola oli tehty johonkin hyttiin, ei siis ollut mitkään isot tilat. Vähän erilainen, kuin Silja Europan luksushoitola.


Hei hei Tallinna!

Laivan lähtö oli taas kiva katsoa parvekkeelta, sattui vielä niin hyvä tuuri, että oikeassa kulmassa ollessa aurinkokin lämmitti kasvoja. En olisi malttanut lähteä parvekkeelta pois, mutta alkoi taas jo olemaan pikkuisen nälkä.

Oltiin sovittu edellisenä päivänä, että kokeillaan jotain toista ravintolaa. Russian 'a la Carte Aleksandra vaikutti hyvältä vaihtoehdolta ja eritoten listalla oleva Kievin Kana. Meinasi vaan ikävä kyllä ennakkoluulot iskeä aika täysillä, kun luki, että annoksessa on perunamuusia. Tuli heti mieleen joku Mummon Muusi -jauheesta tehty sotku,


Onneksi ennakkoluulot sai kyytiä ja päätin uskaltaa kokeilla tätä. Annos oli TÄYDELLINEN!! Arvosanaksi antaisin tälle 10+. Kana ihan täydellistä, kuten myös perunamuusikin. Ah! Kuola valuu vieläkin tätä kuvaa katsellessa.

Mietittiin äidin kanssa, että tähän ravintolaan olisi pitänyt tulla jo edellisenä päivänä. Ruoka 100x parempaa, hinnat ihan eritasoa ja alkupalaksi sai parasta ruisleipää, mitä olen koskaan syönyt. Kaiken kukkuraksi täältä sai ihan parasta asiakaspalvelua, tarjoilija oli todella ihana, oikea asiakaspalvelun ammattilainen <3

Ruoan jälkeen olikin taas aika siirtyä hyttiin pakkailemaan tavaroita ja katsoa, kun laiva saapui Helsinkiin.

Matka oli todella onnistunut ja aivan liian pian ohi. Jäi todella surkea olo, kun astui hyttikäytävälle. Mä rakastuin tuohon laivaan ihan täysin. Harmi, että sen tajusi vähän liian myöhään :( Ketuttaa nää ainaiset reittimuutokset. Mä olisin kyllä toivonut, että Baltic Queen olisi jäänyt 22h reitille ja Silja Europa (vaikka onkin yksi mun lempilaivoista) olisi jäänyt tekemään päiväristeilyitä Tallinnaan. Olisi tullut näin käytyä Tallinnassa paljon enemmän, johtuen ihan siitä syystä, että Olympiaterminaalista oli paljon helpompi lähteä ja sinne sai autonkin paremmin parkkiin reissun ajaksi. 

Kiitos tästä matkasta Baltic Queenin henkilökunnalle! :)