maanantai 21. syyskuuta 2015

Holiday Club Katinkulta

14.09.2015-21.09.2015



Varasin talvella meille loman Vuokatista tälle ajankohdalle. Ollaan oltu ennenkin Holiday Club Katinkullassa, majoituspaikkana Golfharju sekä Katinkullan Kiinteistöt.




Kuvia Golfharjun majoituksesta:




Kiinteistö ulkopuolelta


Olohuone


Olohuoneesta katsottuna keittiöön päin


Makuuhuone


Sauna


Kylpyhuone


Iso terassi, joka on tämän huoneiston paras asia kaasugrilleineen!


Laitan tähän vielä vertailun vuoksi kuvia Katinkullan Kiinteistöt -majoituspaikasta (kuvat vuodelta 2011, joten majoituksen ulkonäkö on voinut muuttua sen jälkeen!):


Kiinteistö ullkopuolelta



Makuuhuone 1



Makuuhuone 2


Parvi



Olohuone kera koiran :)


Keittiö


Ruokailutila


Terassi



Oltiin tällä lomalla taas Golfharjussa. Fiilis ei ollut enää sama, kuin aiemmalla kerralla. Ilmeisesti ensimmäisen loman aikana (vuonna 2010?) Golfharju oli melkoisen uusi ja tyylikäs. Nyt joka paikka repsotti ja majoituksessa oli pieniä puutteita. Esim. eteisen-keittiön ovi ei pysynyt ollenkaan kiinni, ilmeisesti saranat oli jotenkin pois sijoiltaan. Terassin ovi ei sitten vastaavasti pysynyt auki ollenkaan, kun olisi halunnut tuulettaa. Vessassa paperirullateline oli rikki, roikkui toiselta puolelta. Pieniä asioitahan nämä on, mutta silti niin ärsyttäviä.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt taas vaan valita majoitus Katinkullan Kiinteistöjen puolelta.

Golfharjun etuina on ihanan iso löhösohva ja iso terassi, kun taas Katinkullan kiinteistöissä on paremmat tilat yleisesti ja kylpyhuone on paremman mallinen.

Lomailukohteena Katinkulta on aivan ihana paikka. Siellä on aina niin seesteistä ja rauhallista :) Alueella on myös paljon erilaista aktiviteettia, mm. kylpylä, keilahalli, golfkenttä ja ympäristössä paljon muuta kivaa!

Itse en päässyt tällä reissulla pahemmin nauttimaan aktiviteeteista, koska sairastuin reissun alkumetreillä flunssaan. Kävin yhtenä päivänä Kajaanissa ja toisena päivänä Raatteentiellä, Suomussalmella. Raatteentiestä tulee oma postaus jossain vaiheessa, kun tervehdyn :)

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ystäväkirja

*Puuh* Puhalleellas vähän pölyjä täältä blogista ystäväkirjan muodossa. Näitä oli kiva täytellä aina silloin nuorempana.








PERUSTIETOA...


Syntynyt... 17.06.1983.

Horoskooppi... Kaksonen.

Kotoisin... Lappeenrannasta.

Suhdestatus... Naimisissa.

Paras elokuva... Fast & furiousit.

Paras kirja... Niitä on monia, mm. Outi Pakkaset, Jarkko Sipilän Takamäki -sarja, Tuija Lehtiset ja Camilla Läckbergin Fjällbacka -sarja. 

Lempiväri... Turkoosi, violetti, pastellin sävyt, harmaa.

Toiveammattini... Tradenomi,Sosionomi.

5 tavaraa, mitä ilman ei voi elää... Kännykkä, tietokone, lompakko, olkalaukku ja huulirasva.

Rakastaa...Koiraa, aviomiestä, kynttilöitä, hyvää ruokaa, perhettä, ystäviä.

Harrastaa... Ulkoilua, lukemista, sisustamista ja joskus salilla käyntiä.

Nauttii eniten... Matkustamisesta, shoppailusta, rakkaiden/tärkeiden ihmisten seurasta

Inhoaa... Hämähäkkejä, käärmeitä, hallitusta ja tätä tämän hetkistä tilannetta, jossa palkkoja kiristetään yms.

Hauskoja faktoja... Tähän en nyt keksi mitään, täydennän myöhemmin

Haluan elämältä... Oman lapsen, paljon hyviä muistoja, joita muistella vanhana, hyvän ja terveen elämän.

SUOSIKKI…
Kaupunki... Suomessa ehdottomasti Helsinki.
Lomakohde... Ruotsi, Tallinna, Sotkamo (Vuokatti).
Biisi... Tällä hetkellä taitaa olla Titta - Niin yli susta ja Cheek - Sä huudat.
Ravintola ja annos... Subway kinkkusubi ja mistä vaan ravintolasta jauhelihapizza.
Juoma... Kivennäisvesi ja light-limsat.
Sarja... Salkkarit ja emmerdale.
Asu... Legginsit ja joku löysähkö paita.
Meikkituote... Cliniquen tuotteet.
Hiustuote... Schwarzkopwin bc-sarja, Tigin tuotteet.
Sovellus... WhatsApp, Spotify.
Aamurutiinisi... Joka aamu toistuu melkein samalla tavalla, eli heräilen rauhassa ja pelaan siinä samalla kännykällä jotain peliä, sitten aamupalalle ja aamulääkkeet.
Mitä vaatekaapistasi löytyy... Arkivaatteita.
Mitä pakkaat mukaan matkalle... Oli matka mikä tahansa, on tavaraa aina liikaa. Vaatteita, kosmetiikkaa, tabletin ja/tai läppärin.
Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe... Kuuntelen isolla voluumilla musiikkia, jumppaan yms.
Mitä laukustasi löytyy aina... Lompakko, huulirasvaa ja sateenvarjo.
Viimeisin sisustusostoksesi... Uusi sohva, joka onkin täällä blogissa esitelty.
Viimeisin WhatsApp -viesti... Kaverin kanssa suunniteltiin, että milloin mennään yhdessä kahville.
Mitä ostoslistallasi on tänä syksynä... Polar Loop
Paras tapa tuhlata 50 euroa... Käydä kampaajalla tai shoppailla netistä jotain kivaa.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Veet Spawax

Pääsin jokin aika sitten mukaan Buzzadorin Veet Spawax-kampanjaan ja nyt olen testannut tuotetta, joten ajattelin tulla kertomaan teille mielipiteeni tästä kokemuksesta.

Sain testattavakseni Veet Spawax-laitteen, joka lämmittää vahakiekot sopivan lämpöiseksi ja pitää massan koko vahauksen ajan lämpimänä.



Laite kytketään seinään, laitetaan vahakiekot sisään ja odotetaan n. 30 min. Vaha levitetään lastalla haluttuun kohtaan ja odotetaan, että se kuivahtaa ja sitten vain kiskaistaan irti. Mitään liuskoja ei tarvitse käyttää. Eli helppoa kuin heinänteko! :)



Kokeilin tuotetta sääriin ja sain aikaiseksi halutun tuloksen. Muita hyviä kokeilukohteita olisi ollut kainalot, käsivarret ja bikinirajat, mutta ne olin ehtinyt juuri vetää ennen tätä kampanjaa.

Tuotteen plussat:

- Vaha tuoksuu todella hyvältä
- Tehokas karvanpoistaja
- Helppokäyttöinen

Veet Spawaxin saa hankittua esim. Anttilasta, Prismasta ja muista hyvin varustelluista tavarataloista. Aloituspakkauksen hinta on n. 45 euroa ja lisävahat maksaa n. 18 euroa.

Mitä Buzzadorina oleminen tarkoittaa?


Saan toisinaan sähköpostiin kutsuja osallistua erilaisiin kampanjoihin. Kaikkiin kampanjoihin ei ole pakko osallistua, vaan voin valita kampanjat omien mieltymyksien mukaan. Buzzadorina toimiminen ei maksa mitään, vaan se on täysin ilmaista. Voit halutessasi testailla myös maksullisia tuotteita, jotka saat hyvään alennettuun hintaan kokeiltavaksi.

Jos haluat kokeilla buzzadorina olemista, niin voit rekisteröityä palveluun täällä. Rekisteroityminen onnistuu sivun alalaidasta. Laitathan suosittelijaksi nimimerkin Mimosa-83.