perjantai 15. toukokuuta 2015

Ikea

Mä olen nyt kotona näillä näkymin ainakin kesäkuun loppuun asti, joten päivisin ei ole muuta kuin aikaa. Päätin äkillisestä päähänpistosta, että kulutan osan tätä päivää ikeassa käyntiin. En ehtinyt miettiä etukäteen minkäänlaista ostoslistaa, joten mukaan tarttui kaikkea kivaa, mitä matkan varrella osui silmiin.


Lempituotteeni ikeassa on tällä hetkellä Istatd –pakastepussit, joita meillä onkin jo melkoinen kasa, mutta piti saada lisää erivärisiä ja –kokoisia. Otin tällä kertaa nämä:



Kertaakaan meillä ei näitä ole käytetty kyllä pakastuspusseina, vaan pussit on olleet hyviä ihan arkikäytössä. Nämä ovat kuin minigrip –pusseja, mutta halvempia.

Pakastuspusseja kärryyn laittaessa silmiin sattui Ikea 365+ -sarjan kannelliset säilytysrasiat. Muistin, että miehelle on pitkään pitänyt hankkia sellainen eväsrasiaksi. Ja aamulla se vielä sanoi pilkesilmänkulmassa, että tuo jotain kivaa.. Eli sellainen meni kärryyn seuraavaksi.


Keittiöpuolelta mukaan tarttu vielä Sommar 2015 –pillit. Olen tykästynyt näihin pilleihin niin värin, kuin käyttötarkoituksenkin perusteella. Tykkään juoda paljon erilaisia pirtelöjuomia ja näistä pilleistä saa juotua hyvin vähän paksumpaakin pirtelöä.


Oon joskus ollut lukevinani jostain, että kukat pitäisi kastella aina vedellä, joka on seisonut huoneenlämmössä noin vuorokauden. Meillä on yksi kastelukannu, joka ei riitä tämän talouden kukkia kastelemaan, vaan aina on saanut käydä välillä täyttämässä kannua raikkaalla vedellä. Päätin sitten kukkaosaston kohdalla laittaa kärryyn uuden PS 2002 -kastelukannun. On vielä ihan mun värinen ja sopii hyvin yhteen vanhan turkoosin kannun kanssa.


Olen kauan haaveillut Karit –sarjan päiväpeitosta ja tyynynpäällisistä. En ole koskaan raaskinut ostaa tuota settiä ja ongelmana on ollut se, että tarvitaan kaksi tyynynpäällistä, mutta se kapeampi päiväpeitto, jonka mukana ei tulisi kuin yksi tyynynpäällinen. Nyt löysin löytönurkasta kaksi noita tyynynpäällisiä, hintakin oli huimat 5 euroa / kpl. Nyt vaan pitää löytää vielä se päiväpeitto jostain..

Tuo kyseinen väri on kuin tehty meidän makuuhuoneeseen, jonka seinät on maalattu vaalean beigen sävyisellä maalilla. Toisella päätyseinällä on taas vaaleanharmahtavan sävyinen tapetti, joten päiväpeiton kumpikin puoli sopii hyvin käyttöön.

Jos joltain lukijalta löytyy tämä ylimääräisenä, niin ota yhteyttä ja tarjoa mulle :)

Ikeassa oli kiva pyöriä ja sain aktivisuusmittarin mukaan kulutettua sinne hyvin askeleitakin, saman määrän, mitä olisin työmatkoihin ja työpäivän aikana kuluttanut.

Mihinköhän kauppaan sitä suunnistaisi ensi viikolla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti